lauantai 18. lokakuuta 2008

Job


Kun Job oli rukoillut ystäviensä puolesta, Herra käänsi hänen kohtalonsa. Herra antoi Jobille kaksin verroin kaikkea, mitä hänellä oli ennen ollut. Kaikki veljet ja sisaret ja entiset ystävät tulivat Jobin luo ja aterioivat hänen talossaan. He rohkaisivat häntä ja osoittivat hänelle myötätuntoa kaikkien niiden onnettomuuksien vuoksi, joiden Herra oli antanut kohdata häntä. Jokainen toi lahjanaan yhden kesitan verran hopeaa ja yhden kultaisen renkaan. Niin Herra siunasi Jobin elämän loppuajan vielä runsaammin kuin oli siunannut sen alkuajat. Job 42:10-12.

torstai 16. lokakuuta 2008

Matt.12:20


Jos pelkäät, että tuli on melkein sammunut, ole rohkea ja toivorikas. Hän on jo luvannut:


Särjettyä ruokoa Hän ei muserra.Ja suitsevaista kynttilänsydäntä Hän ei sammuta, kunnes Hän saattaa oikeuden voittoon.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Maailman tila?

Room. 1:26-32
1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;

1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

1:28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

1:29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;

1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,

1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;

1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Älkää pelätkö.


Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset. Matt.10:28-31.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Armosta pelastetut!


Luopunut kristillisyys on uskotellut ihmisille, että Jumala rakastaa heitä, vaikka he elävät ilman Jeesusta. Näin on estetty kokemasta todellista armoa.


Jumalan armo on sitä, että Hän antaa sinulle lahjaksi sitä, mitä et ansaitse.

"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." Ef.2:8-9


Minulla ei ole mitään omaa ansiota pelastumiseeni. Jos yrittäisin sovittaa pahat tekoni tekemällä hyviä tekoja, niin kilpailisin sillä Jeesuksen sovitustyön kanssa yrittäen pelastua itseni kautta.


Jos yrittäisin pelastua rankaisemalla itse itseäni pahoista teoistani, niin osoittaisin sillä epäuskoni Jeesuksen uhrin riittävyyteen. Jos yrittäisin päästä osalliseksi Jumalan armosta ottamalla kasteen tai ehtoollista, niin yrittäisin pelastua tekojen kautta eikä uskon kautta.

Jumalan armossa pysyminen merkitsee siis pysymistä Jumalan edessä ansiottomana ja turvautumista yksin Jeesuksen sovitustyön voimaan.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Salattu elämä.


Totuus on se, että vaikka Jeesus onkin ylösnoussut ja vaikka hänellä onkin kaikki rajaton valta kädessään, hän ei silti ole näkyvästi ottanut maailmankaikkeuden kuninkuuttaan vielä hallintaansa. Hän on maailmalta salassa. Siten on myös meidän pelastuksemme salassa, niin totta kuin iankaikkinen elämämme on kätkettynä hänen kanssaan Jumalassa (Kol. 3:3).


Maailma ei voi nähdä, että Jumala on rinnallamme Vapahtajanamme, sillä se ei voi nähdä syntien anteeksiantamusta. Se ei myöskään voi nähdä sitä, että kaikki on meidän, sillä tavallisestihan me omistamme vähemmän kuin tämän maailman lapset. Maailma ei ensinkään pysty ymmärtämään, että Jumala johdattaa elämäämme sekä pienissä että suurissa asioissa, sillä olemme usein suuremmissa vaikeuksissa kuin maailman ihmiset.


He eivät ymmärrä, ettemme kuole, koska maailma usein seisoo Jumalan lasten haudalla.
Koko meidän elämämme on salassa Kristuksen kanssa Jumalassa. Ainoa asia jonka maailman lapset aavistavat olevan toisin, on se, että me olemme muuttuneet, olemme vähemmän huolissamme, kiitollisempia ja pitkämielisempiä, avokätisempiä, vähemmän vaativia. Mutta sitä, että tämä kaikki johtuu Kristuksen Hengestä, joka meissä asuu, sitä he eivät näe.

torstai 9. lokakuuta 2008

Jumala vie alkaneen työnsä päätökseen.


Tunnetko sinä itsesi ja elämäsi kenties jotenkin värittömäksi, harmaaksi ja tyhjäksi? Onko sydämesi janoinen kuin kuiva autiomaa? Kenties kyselet: ”Missä olet Herra? Tahdon tuntea Sinun läsnäolosi elämässäni”. Kun lähdit kulkemaan Jeesuksen seurassa, ei Hän luvannut sinulle ruusutarhaa, sen kauneutta ihmeellisine tuoksuineen, mutta Hän lupasi olla sinun kanssasi ja saattaa alkamansa työn hyvään päätökseen.

”Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää”(Hepr. 13:5) – ”Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä” (Fil. 1:6).


Matkan varrella tulet kohtaamaan monenlaisia elämän vaiheita. Välillä tuntuu siltä, että Jumala on jotenkin niin hiljaa ja saatat kysellä kenties sydämessäsi, onko Hän jopa unohtanut sinut. Muista kuitenkin, että Hän on sinun kanssasi.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Älä pelkää.


Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua. Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: Minä annan sanani sinun suuhusi. Jer.1:8-9.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Lähimmäinen.



"Tämä sana on varma:- Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää.Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan.Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät. Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää."
2. Tim. 2:11-13


Jos loukkaat lähimmäistäsi, tulet todennäköisesti itsekin loukatuksi. Tai jos lähimmäisesi ei tohdi tai pysty sinua loukkaamaan takaisin, saat kokea kuitenkin itsesyntyistä huonoa oloa.


Ihmisen ja Jumalan välisessä vuorovaikutuksessa asiat ovat toisin - kannaltamme huomattavasti paremmin. Nimittäin suhteemme Jumalaan on täysin varmalla pohjalla, koska Jumala ei muutu. Jos Jumala on ollut jotain menneisyydessä, hän on sitä tänään ja hän on sitä edelleen huomenna. Jos siis Jumala on päättänyt rakastaa ihmistä jo luomisessa, hän rakastaa ihmistä yhä tänään, ja tekee niin aina tulevassakin.

tiistai 30. syyskuuta 2008

Minä ja muut


Jeesuksen piti osata käsitellä monenlaisia vaikeita ihmisiä. Tässä on neljä toimintaperiaatetta, jotka hän toi esiin eläessään maan päällä:


1. Ymmärrä heti alkuunsa, että et voi miellyttää kaikkia (Joh.5:30).

Edes Jumala ei pysty siihen! Yksi haluaa sadetta ja toinen, että paistaisi aurinko.

2. Kieltäydy pelaamasta heidän säännöillään (Matt.22:18).

Opettele sanomaan "ei" epärealistisille toiveille. Kohtaa näitä ihmisiä "kertomalla totuus rakkauden hengessä".

3. Älä koskaan kosta (Matt.5:38-39). Se vain alentaisi sinut heidän tasolleen.

4. Rukoile heidän puolestaan (Matt.5:44).

Se auttaa teitä molempia. Anna Jumalan käsitellä heitä.



Tee tästä raamatun jakeesta tavoitteesi tällä viikolla:
Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. Room.12:18.