torstai 30. huhtikuuta 2009

Raamattu ja armo



Raamatun tekstit ovat Jumalan henkeämiä, joten niiden arvovalta on ehdoton kaikilta kohdiltaan silloinkin, kun ne sisältävät kielikuvia, kärjistyksiä, vertauksia tai muita kuvaannollisia ilmauksia.

Lähes kaikki tietomme Jumalasta perustuu Raamattuun, joten se on tunnettava perusteellisesti mahdollisimman oikean näkemyksen saamiseksi Hänestä ja Hänen opistaan (Joh 7:16). Jeesus itse varoitti, että eksymme, jos emme tunne Kirjoituksia ja Jumalan voimaa (Matt 22:29).

Meillä tulee siis olla pyrkimys Raamatun hyvään tuntemiseen ja kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen. Ilman Pyhää Henkeä me emme siihen kykene (Joh 16:13-14, Apt 8:30).

Vanhaa testamenttia on ymmärrettävä Uuden testamentin valossa (2.Kor 3:14). Uusi testamentti on ymmärrettävä kokonaisuutena ja armon evankeliumin hengessä. Koska Raamattu monissa kohdin vaatii lukijalta jopa täydellisyyttä, on hyvä ymmärtää, että onnistuminen sen kehotuksien noudattamisessa ei ole pelastuksen perusta.

Jos tätä asiaa ei käsitetä, langetaan helposti samaan kuin fariseukset ja sidotaan omattunnot kirjaimeen; unohdetaan evankeliumin luonne. Sen tähden on varottava ajautumasta lain orjuuteen, suorituskristillisyyteen, pelastuksen ostamiseen omilla ansioilla (Room 7:6, 2.Kor 3:5-6).

Hyvin tärkeää on myös ymmärtää, että uuden liiton seurakunnan oppi perustuu nimenomaan Uuteen testamenttiin. Tämä seikka on ehdottomasti muistettava, kun pohditaan suhtautumista esimerkiksi ympärileikkaus- sapatti- ja kymmenyssäädöksiin.

On totta, että hengellisen kasvun päämääränä on täydellisyys, mutta siihen ei päästä säädöksiä ja käskyjä pakonomaisesti noudattamalla vaan ainoastaan Pyhän Hengen kautta vuodatetun rakkauden avulla. Lopullinen täydellisyys saavutetaan vasta Taivasten Valtakunnassa.
Kirjoitusten tarkoitus on tehdä meidät viisaiksi pelastuaksemme "uskomalla Kristukseen Jeesukseen" (2.Tim 3:15).

Pelastus otetaan vastaan uskomalla, mikä osoittaa selkeästi, että kysymyksessä on lahja ja pyyteetön armonosoitus. Tämä on hyvin tärkeää muistaa Raamattua lukiessamme.

"Sentähden se on uskosta, että se olisi ARMOSTA." (Room 4:16, KR 1938)

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Kun luulet vajonneesi.


Tältä minusta on tuntunut viime viikolla ja tällä viikolla se jatkuu. Mutta luotan Herraamme Jeesukseen Kristukseen, että Hän ajallaan minut täältä nostaa.


Kun et jaksa taistella, odota Herraa. Katso, mitä Hän tekee! Hiljaa odottaminen ei ole alistumista tappioon. Se on uskoa. Herran odottaminen on uskoa sen jaloimmassa muodossa. ”Odota Herraa. Ole luja ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa!” (Ps 27:14)


”Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina". Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:35-39)

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Luukas 12:35 - 40


35"Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa.
36 Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa.
37 Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä.
38 Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!*
39 "Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa.
40 Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista."