tiistai 30. syyskuuta 2008

Minä ja muut


Jeesuksen piti osata käsitellä monenlaisia vaikeita ihmisiä. Tässä on neljä toimintaperiaatetta, jotka hän toi esiin eläessään maan päällä:


1. Ymmärrä heti alkuunsa, että et voi miellyttää kaikkia (Joh.5:30).

Edes Jumala ei pysty siihen! Yksi haluaa sadetta ja toinen, että paistaisi aurinko.

2. Kieltäydy pelaamasta heidän säännöillään (Matt.22:18).

Opettele sanomaan "ei" epärealistisille toiveille. Kohtaa näitä ihmisiä "kertomalla totuus rakkauden hengessä".

3. Älä koskaan kosta (Matt.5:38-39). Se vain alentaisi sinut heidän tasolleen.

4. Rukoile heidän puolestaan (Matt.5:44).

Se auttaa teitä molempia. Anna Jumalan käsitellä heitä.



Tee tästä raamatun jakeesta tavoitteesi tällä viikolla:
Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. Room.12:18.

lauantai 27. syyskuuta 2008

Meidän halu - Jumalan ajoitus


Joskus me haluamme jonkin pienen siunauksen emmekä saa vastausta, mutta huomaamme myöhemmin, että Jumala ei vastannut meille, koska halusi antaa meille paljon enemmän.


Milloin tahansa vastaus viipyykin, voit olla varma, että kaksi asiaa vaikuttaa: Jumala koettelee sinun uskoasi ja Saatana vastustaa sinun uskoasi. Saatana haluaa masentaa sinut, mutta Jumala koettelee sinun uskoasi, sillä usko on kuin lihas - odottaminen kasvattaa tuota lihasta.


Jumalan ajoitus on täydellinen. Niin on aina ollut ja tulee aina olemaan! Joten seuraavan kerran, kun tunnet itsesi masentuneeksi, kun rukousvastaus viipyy, älä paina katsettasi alas - nosta se ylös!

perjantai 26. syyskuuta 2008

Vanhaa,mutta aina tuore


Tuntui, että tämä pitää laittaa tähän tänään vaikka se tuolla vanhemmissa teksteissä kyllä on.


Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
Uskovan tulee säilyttää 'makunsa'. Hänen ei tule hyväksyä ja myöntyä kaikkeen pahuuteen, mitä näkee ja kuulee, vaan hän rohkeasti sanoa oman mielipiteensä ja ennen kaikkea elää uskovan elämää, niin että vaellus todella erottuu edukseen. Suola säilyttää makunsa pysymällä suolana. Uskova säilyttää makunsa, olemalla uskova joka tilanteessa.

Erään päivän oivallus meistä.

http://sanaope.blogspot.com/2008/09/ihmisten-usko-arjessa.html

Käy lukemassa linkin kautta.

Siunausta

tiistai 23. syyskuuta 2008

Hedelmät


Mitä enemmän Jumala saa kasvattaa ja kypsyttää meissä hyvää hedelmää, sitä miellyttävämpää se on toistenkin katsella ja maistella. Onhan hedelmät tarkoitettu ravinnoksi toinen toisillemme.
Hedelmän kantajan ei pidä kuitenkaan ylpeillä, sillä oksa ei kannattele juurta vaan juuri ja runko oksia. Tämä on sitä, että olemme täysin riippuvaisia Jumalasta ja Jeesuksen sovitustyöstä.

”Hedelmä ei ole meidän aikaan saannos, vaan kokonaisuuden, jota Jumala ylläpitää.”


Millaisten "lintujen annamme pesiä oksallemme"? Nämä linnut saattavat olla ajatuksia, pieniä katseita tai tekoja. Annammeko niille valtaa hyväksyen ne elämämme tavoiksi? Synnistä voisi käyttää tällaista kielikuvaa:

"Aina ei voi välttyä siltä, että lintu istuu oksalle, mutta pesää sille ei tarvitse rakentaa."

Tällä tavoin voimme säilyä puhtaina - valvoen ja parannusta tehden. Taasen jos annamme noiden korppikotkien pesiä oksillamme, ne syövät hedelmätkin ja sotkevat oksat niin, että niitä häpeävät lopulta toisetkin...

Jes 43:1


Ja nyt -- näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel: -- Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.

perjantai 19. syyskuuta 2008

Riipu Jumalassa


"Koska hän riippuu Minussa kiinni, niin Minä hänet pelastan; Minä suojelen hänet, koska hän tuntee Minun nimeni. Hän huutaa Minua avuksensa, ja Minä vastaan hänelle, Minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, Minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan." (Ps.91:14–15)

Nämä jakeet on yksi parhaista ja lohdullisimmista Raamatun jakeista. Siinä ilmenee ennen kaikkea tietoisuus pelastuksesta niitä kohtaan, jotka riippuvat Jumalassa kiinni. Ei ole siis kysymys ihmisen onnistumisesta vaelluksessa, ansiokkaasta palveluksesta tai synnittömyydestä - Hän pelastaa ne, jotka riippuvat Hänessä kiinni!

torstai 18. syyskuuta 2008


Herra Jeesus, olemme tässä hetken kasvojesi edessä.
Tunnustamme oman heikkoutemme ja ymmärtämättömyytemme ja pyydämme viisautta, että osaisimme kulkea tietä oikeaan suuntaan.
Tunnustamme sen, että vain sinä armossasi voit pitää meidät kiinni pelastuksessa. Sinuun me turvaudumme.
Ole meille armollinen ja pitkämielinen rakkaudessasi.
Anna Pyhän Henkesi johdattaa askeleitamme totuutesi teillä.
Kiitos, Herra, kaikesta hyvyydestäsi.
Olkoon nimesi korkeasti ylistetty!

Aamen

torstai 11. syyskuuta 2008

Oma kohtasi


Sinä valittelet paljon omaa kohtaasi. - Saako syntisi sinut katsomaan enemmän Kristukseen, vähemmän itseesi?
Se on oikein, muuten on valituksesi vain tekopyhyyttä. On säälittävää katsella hyviä tekoja, armonkokemuksia, aikaansaannoksia, kun pitäisi katsoa Kristusta. Niiden katseleminen tekee sinut ylpeäksi, Kristuksen armon katseleminen tekee sinut nöyräksi. Armosta sinä olet pelastettu, Ef. 2: 5, 8. Älä masennu moninaisissa kiusauksissa, Jaak. 1: 2. Niiden aaltojen tehtävänä ei ehkä olekaan hukuttaa sinua, vaan nostaa sinut pois itsestäsi Kristus-kalliolle

tiistai 9. syyskuuta 2008

9.9.2008


Aamu alkaa parhaalla mahdollisella tavalla, kun pysähdyt hetkeksi Jumalan ehtymättömän Sanan äärelle.

Yhtälailla illan askareet ja yön hiljaisuus saavat levollisen siunauksen, jos vain sallit Raamatun totuuksien peitellä itsesi unten maille.


"Tulkoon minulle sinun armosi, Herra, sinun apusi, sinun lupauksesi jälkeen."


maanantai 8. syyskuuta 2008

Efesolaiskirje 6:10 - 20


Taistelu pahaa vastaan


10 Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. [2. Tim. 2:1]
11 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. [6:11-17: Room. 13:12+ : Ef. 4:27+]
12 Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. [Ef. 2:2]
13 Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen.
14 Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan [Jes. 11:5]
15 ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. [Jes. 52:7]
16 Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. [1. Joh. 5:4]
17 Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. [Hepr. 4:12; Ilm. 1:16]
18 Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta. [6:18-20: Kol. 4:2-4 : Room. 12:12; 1. Tess. 5:17]

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Rukous


Kiitos, rakas Taivaan Isä, siitä että sinä olet meidät luonut ja me saamme olla ihmeellisiä luomuksia. Kiitos, että sinä olet elämän henkäyksen puhaltanut meidän sieraimiimme ja lahjoittanut meille tämän ainutkertaisen elämän.


Herra, me pyydämme Jeesuksen nimessä, että sinä antaisit jokaisen suomalaisen tänä päivänä nähdä itsensä ja oman elämänsä oikeassa valossa. Älä anna vihollisen, minkään Pimeyden voimien, pimittää keneltäkään hänen elämänsä arvoa. Älä anna vihollisen riistää keneltäkään hänen omanarvontuntoaan ja hänen elämänhaluaan. Anna jokaisen tajuta oma arvonsa, ymmärtää, että hän on Jumalan rakkauden kohde, äärettömän arvokas Jumalan silmissä juuri sellaisena persoonana, joksi hänet on luotu.

Herra, monien sydämissä on syviä haavoja, raskaita loukkauksia, jotka ovat tehneet elämän vaelluksesta kipeän ja raskaan. Tule, Herra, ja paranna näitä haavoja. Ilmesty avuksi kurjalle, loukatulle, häväistylle - ja anna takaisin elämänhalu ja ilo.

Herra, monet ovat eri syistä menettäneet elämänhalunsa ja harkitsevat itsemurhaa. On masentuneita, syvän ja vaikean masennuksen vallassa eläviä. Ole, Jeesus, Vapahtaja - kaikkien ihmisten Vapahtaja - heidän tykönänsä nyt. Ilmesty heille avuksi. Auta heitä huutamaan sinua avuksi, sinä totisesti olet luvannut pelastaa jokaisen, joka sinua avukseen huutaa. Sinä olet sanonut:
Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua. Ps.50:15.

Vaikuta tahtomista ja tekemistä meidän jokaisen elämässä, että osaisimme huutaa sinua avuksi, kun meillä on hädän päivä. Auta, ettei kukaan joudu epätoivoon, sellaiseen sielun pimeyteen, että harkitsisi elämänsä lopettamista. Anna jokaiselle voimia pyytää apua, anna rohkeutta pyytää apua myös lähimmäisiltä. Johdata jokaisen luo joku ihminen, joka voi olla tukena, rohkaisijana, vierellä kulkijana.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Jaak.3:17


Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä. Jaak.3:17